Anssi Kanninen
2005-10-25 19:50:36 UTC
Aloitetaanpa uusi ketju tälle keskustelulle. Pitäytykäämme aiheessa, ok?
http://www.tarjaturunen.com/fi/tarjankirje.html
Tässä kopio tekstistä siltä varalta, että ko. nettisivusto menee tukkoon:
Hyvä yleisö,
Viime sunnuntaiaamusta lähtien olen saanut lukuisia vaatimuksia eri
median tahoilta vastata tilanteeseen. Lehdiltä, radioasemilta,
TV-asemilta, faniklubeilta ja faneilta Suomesta sekä joka puolelta
maailmaa. Minun on sula mahdottomuus vastata miljooniin vaatimuksiin
jokaiselle yksitellen. Päätin kirjoittaa nyt omille nettisivuilleni
pienen kirjoituksen, jota mediakin voisi käyttää hyväkseen.
Tämä on surun ja tuskan hetki ja minun on hyvin hankala puhua tästä.
Olen tällä hetkellä Argentiinassa. Toivon, että voitte ymmärtää, kuinka
tämän järkyttävän, ennalta-arvaamattoman elämänmuutoksen jälkeen en
voinut jäädä yksin kotiimme Suomeen. Mieheni oli varannut lentolippunsa
Argentiinaan jo useita kuukausia sitten, joten minä päätin viime
hetkellä matkustaa hänen kanssaan. Mutta fakta, että olen Argentiinassa
ja että täältä on pitkä välimatka Suomeen, ei tietenkään ole mikään syy
siihen etten voisi kommentoida tilannetta ja tapahtunutta. En vain
itsekään vielä käsitä sitä enkä sitä, miksi pojat tekivät näin.
Viime perjantai 21. lokakuuta oli päivä, jota koko bändi oli odottanut
kauan.
Harjoitukset alkoivat aikaisin aamusta. Olin hyvin kipeä ja jännittynyt,
koska en ollut edes kyennyt laulamaan harjoituksissa.
Hermostuneisuuttani lisäsi se, että konserttiohjelma oli pidempi mitä
normaalisti Nightwishin konserteissa. Lisäksi me esiinnyimme vieraan
taiteilijan kanssa, minulla oli huomattavasti enemmän vaatevaihtoja
konsertin aikana ja ensimmäistä kertaa käytimme suuria screenejä sekä
yleensäkin suurempaa lavaproduktiota. Ei pidä tietenkään unohtaa faktaa,
että kaikkien edellisten muutoksien lisäksi konsertti taltioitiin.
Kaikki me bändin 5 ihmistä teimme mahdolliseksi sen, että vihdoinkin
soitimme Hartwall Areenalla konserttimme.
Vaikkakin jokainen meistä tiesi, että konsertti oli etukäteen
loppunmyyty, vasta lavalla ollessamme huomasimme, että jokaisen paikan
täytti kasvo. Tunne oli uskomaton.
En tule koskaan unohtamaan, miten ihanalta tuntui upean suomalaisen
yleisön kannustus ja vastaanotto.
Konsertin päätteeksi lavalla itkin ilon kyyneliä. Ilon kyyneliä siitä,
että sain tehtyä parhaani, vaikkakin olin sairas. Ilon kyyneliä siitä,
että meidän pitkä kiertue sai parhaan mahdollisen päätöksen ja ilon
kyyneliä siitä, että sain parhaimman kiitoksen mitä artisti voi toivoa
saavansa tekemästään työstä: suuret aploodit ja monet hymyilevät kasvot
edessäni. Sillä hetkellä en tiennyt, että joudun vuodattamaan surun
kyyneliä hyvinkin pian.
Konsertin jälkeen pojat kutsuivat minut takahuoneeseensa ja pyysivät
minua halaamaan kaikkia heitä yhdessä. Sillä hetkellä halaus tuntui
odottamattomalta, sillä tradiitioksi muuttunut halaus oli samanlainen,
jonka olimme tottuneet tekemään ennen jokaista konserttia. Traditio,
joka oli jäänyt pikku hiljaa lisääntyneiden riitojen jäädytettyä välimme.
Välitön tunteeni halatessani heitä oli kiitos, jonka sanoinkin ääneen,
saamatta siihen keneltäkään vastausta. Tämän jälkeen he antoivat minulle
kirjeen, jonka pyysivät minun lukevan seuraavana päivänä. Tämä kirje on
sama kirje, joka nyt on julkaistu avoimesti julkisuudessa.
Luin kirjeen ja järkytyin. En tiennyt mitä ajatella, enkä oikeastaan
vieläkään nyt kirjoittaessani näitä rivejä.
Aistin suurta vihaa kirjeessä. Ajatukseni ovat todella sekavat ja on
mahdoton ymmärtää tapahtunutta, mutta en halua vastata tähän vihaan
vielä suuremmalla vihalla. Yksityisasiat eivät missään nimessä pitäisi
tulla mainituiksi julkisesti. Olen pahoillani, että pojat ovat
tulkinneet meitä noin väärin. En tunnista itseäni siksi, jota kirjeessä
kuvaillaan.
Olen varma, että tämä on surullinen hetki meille kaikille, pojille myös.
Kun kuitenkin olisi ollut niin monta eri tapaa ja mahdollisuutta
ilmaista tämä asia minulle, en tule koskaan ymmärtämään tapaa jonka he
valitsivat. Kirjeessä he syyttivät minua useista pahoista asioista.
Mutta sillä, että he ottivat Marcelon, minun aviomieheni, mukaan tähän
sotkuun, he ylittivät rajan. Marcelo on mies, jota rakastan. Hän on
ystäväni ja hän on ollut suurin tuki minulle viime vuosina.
Me olimme olleet bändikavereita 9 vuoden ajan. Noiden vuosien aikana
koimme hyviä hetkiä sekä välillä hieman huonompia hetkiä. Minä luulin
tunteneeni nämä ihmiset, mutta olin väärässä. Toki tiesin jo minun ja
mieheni suhteen alusta lähtien etteivät bändin jäsenet hyväksyneet
häntä. Se oli helposti luettavissa jatkuvasti heidän kommenteistaan ja
käyttäytymisestään. Mistä se johtui? Siitä, että hän on syntynyt Etelä-
Amerikassa? Siitä, että minä valitsin avioliiton enkä jatkanut
olemistani bändin omana tyttönä? Siitä, että olen ainut nainen bändissä
eivätkä bändin jäsenet koskaan ottaneet minua vakavasti. Mieheni oli se,
joka auttoi saamaan ääneni kuuluviin?
Joka tapauksessa kaikki tämä jo tapahtunut ei tee heistä minun silmieni
edessä paholaisia. Nyt on aika rauhoittua ja ajatella tapahtunutta.
Minun täytyy laittaa tunteeni kokoon taas, mutta lupaan palata
julkisuuteen tässä asiassa pian. Aion ilmoittaa lehdistötilaisuudesta,
jossa tulen kertomaan tulevaisuuden suunnitelmistani. Tämä ei kuitenkaan
tarkoita sitä, että käyttäisin tilaisuutta aseena tai vastaiskuna ketään
vastaan. On todella vaikea miettiä rajaa henkilökohtaisten
yksityisasioiden ja sen välillä, mitä kaikki ovat omista tuntemuksistani
ja näkökulmastani oikeutettuja kuulemaan.
Upeata musiikkia mitä teimme yhdessä, ei voi mikään eikä kukaan hävittää
tai tuhota.
Kiitos kaikille ihmisille jotka kannustavat minua läpi tämän raskaan
ajan. Perheeni, ystäväni, kollegani sekä lukuisat fanini. Rakastan teitä
ja tunnen syvästi, etten ole teitä koskaan pettänyt.
Tarja
http://www.tarjaturunen.com/fi/tarjankirje.html
Tässä kopio tekstistä siltä varalta, että ko. nettisivusto menee tukkoon:
Hyvä yleisö,
Viime sunnuntaiaamusta lähtien olen saanut lukuisia vaatimuksia eri
median tahoilta vastata tilanteeseen. Lehdiltä, radioasemilta,
TV-asemilta, faniklubeilta ja faneilta Suomesta sekä joka puolelta
maailmaa. Minun on sula mahdottomuus vastata miljooniin vaatimuksiin
jokaiselle yksitellen. Päätin kirjoittaa nyt omille nettisivuilleni
pienen kirjoituksen, jota mediakin voisi käyttää hyväkseen.
Tämä on surun ja tuskan hetki ja minun on hyvin hankala puhua tästä.
Olen tällä hetkellä Argentiinassa. Toivon, että voitte ymmärtää, kuinka
tämän järkyttävän, ennalta-arvaamattoman elämänmuutoksen jälkeen en
voinut jäädä yksin kotiimme Suomeen. Mieheni oli varannut lentolippunsa
Argentiinaan jo useita kuukausia sitten, joten minä päätin viime
hetkellä matkustaa hänen kanssaan. Mutta fakta, että olen Argentiinassa
ja että täältä on pitkä välimatka Suomeen, ei tietenkään ole mikään syy
siihen etten voisi kommentoida tilannetta ja tapahtunutta. En vain
itsekään vielä käsitä sitä enkä sitä, miksi pojat tekivät näin.
Viime perjantai 21. lokakuuta oli päivä, jota koko bändi oli odottanut
kauan.
Harjoitukset alkoivat aikaisin aamusta. Olin hyvin kipeä ja jännittynyt,
koska en ollut edes kyennyt laulamaan harjoituksissa.
Hermostuneisuuttani lisäsi se, että konserttiohjelma oli pidempi mitä
normaalisti Nightwishin konserteissa. Lisäksi me esiinnyimme vieraan
taiteilijan kanssa, minulla oli huomattavasti enemmän vaatevaihtoja
konsertin aikana ja ensimmäistä kertaa käytimme suuria screenejä sekä
yleensäkin suurempaa lavaproduktiota. Ei pidä tietenkään unohtaa faktaa,
että kaikkien edellisten muutoksien lisäksi konsertti taltioitiin.
Kaikki me bändin 5 ihmistä teimme mahdolliseksi sen, että vihdoinkin
soitimme Hartwall Areenalla konserttimme.
Vaikkakin jokainen meistä tiesi, että konsertti oli etukäteen
loppunmyyty, vasta lavalla ollessamme huomasimme, että jokaisen paikan
täytti kasvo. Tunne oli uskomaton.
En tule koskaan unohtamaan, miten ihanalta tuntui upean suomalaisen
yleisön kannustus ja vastaanotto.
Konsertin päätteeksi lavalla itkin ilon kyyneliä. Ilon kyyneliä siitä,
että sain tehtyä parhaani, vaikkakin olin sairas. Ilon kyyneliä siitä,
että meidän pitkä kiertue sai parhaan mahdollisen päätöksen ja ilon
kyyneliä siitä, että sain parhaimman kiitoksen mitä artisti voi toivoa
saavansa tekemästään työstä: suuret aploodit ja monet hymyilevät kasvot
edessäni. Sillä hetkellä en tiennyt, että joudun vuodattamaan surun
kyyneliä hyvinkin pian.
Konsertin jälkeen pojat kutsuivat minut takahuoneeseensa ja pyysivät
minua halaamaan kaikkia heitä yhdessä. Sillä hetkellä halaus tuntui
odottamattomalta, sillä tradiitioksi muuttunut halaus oli samanlainen,
jonka olimme tottuneet tekemään ennen jokaista konserttia. Traditio,
joka oli jäänyt pikku hiljaa lisääntyneiden riitojen jäädytettyä välimme.
Välitön tunteeni halatessani heitä oli kiitos, jonka sanoinkin ääneen,
saamatta siihen keneltäkään vastausta. Tämän jälkeen he antoivat minulle
kirjeen, jonka pyysivät minun lukevan seuraavana päivänä. Tämä kirje on
sama kirje, joka nyt on julkaistu avoimesti julkisuudessa.
Luin kirjeen ja järkytyin. En tiennyt mitä ajatella, enkä oikeastaan
vieläkään nyt kirjoittaessani näitä rivejä.
Aistin suurta vihaa kirjeessä. Ajatukseni ovat todella sekavat ja on
mahdoton ymmärtää tapahtunutta, mutta en halua vastata tähän vihaan
vielä suuremmalla vihalla. Yksityisasiat eivät missään nimessä pitäisi
tulla mainituiksi julkisesti. Olen pahoillani, että pojat ovat
tulkinneet meitä noin väärin. En tunnista itseäni siksi, jota kirjeessä
kuvaillaan.
Olen varma, että tämä on surullinen hetki meille kaikille, pojille myös.
Kun kuitenkin olisi ollut niin monta eri tapaa ja mahdollisuutta
ilmaista tämä asia minulle, en tule koskaan ymmärtämään tapaa jonka he
valitsivat. Kirjeessä he syyttivät minua useista pahoista asioista.
Mutta sillä, että he ottivat Marcelon, minun aviomieheni, mukaan tähän
sotkuun, he ylittivät rajan. Marcelo on mies, jota rakastan. Hän on
ystäväni ja hän on ollut suurin tuki minulle viime vuosina.
Me olimme olleet bändikavereita 9 vuoden ajan. Noiden vuosien aikana
koimme hyviä hetkiä sekä välillä hieman huonompia hetkiä. Minä luulin
tunteneeni nämä ihmiset, mutta olin väärässä. Toki tiesin jo minun ja
mieheni suhteen alusta lähtien etteivät bändin jäsenet hyväksyneet
häntä. Se oli helposti luettavissa jatkuvasti heidän kommenteistaan ja
käyttäytymisestään. Mistä se johtui? Siitä, että hän on syntynyt Etelä-
Amerikassa? Siitä, että minä valitsin avioliiton enkä jatkanut
olemistani bändin omana tyttönä? Siitä, että olen ainut nainen bändissä
eivätkä bändin jäsenet koskaan ottaneet minua vakavasti. Mieheni oli se,
joka auttoi saamaan ääneni kuuluviin?
Joka tapauksessa kaikki tämä jo tapahtunut ei tee heistä minun silmieni
edessä paholaisia. Nyt on aika rauhoittua ja ajatella tapahtunutta.
Minun täytyy laittaa tunteeni kokoon taas, mutta lupaan palata
julkisuuteen tässä asiassa pian. Aion ilmoittaa lehdistötilaisuudesta,
jossa tulen kertomaan tulevaisuuden suunnitelmistani. Tämä ei kuitenkaan
tarkoita sitä, että käyttäisin tilaisuutta aseena tai vastaiskuna ketään
vastaan. On todella vaikea miettiä rajaa henkilökohtaisten
yksityisasioiden ja sen välillä, mitä kaikki ovat omista tuntemuksistani
ja näkökulmastani oikeutettuja kuulemaan.
Upeata musiikkia mitä teimme yhdessä, ei voi mikään eikä kukaan hävittää
tai tuhota.
Kiitos kaikille ihmisille jotka kannustavat minua läpi tämän raskaan
ajan. Perheeni, ystäväni, kollegani sekä lukuisat fanini. Rakastan teitä
ja tunnen syvästi, etten ole teitä koskaan pettänyt.
Tarja